MÄÄ VAAN SAHAAN

Moottorisahaveistäjä Juha Rikhard Käkelä nostaa hellästi syliinsä liki kaksi vuosikymmentä sitten veistetyn karhun, jonka alusta on jo hieman lahonnut. Ylöjärven Takamaalla on syntynyt kaikkiaan noin 2000 teosta, joista suurin osa on matkannut uusiin koteihin lahjana tai tilaustöinä.

Oikeastaan Juha Rikhard Käkelä veistää enimmäkseen kaikkea muuta kuin karhuja, vaikka monilla moottorisahaveistäjillä karhu onkin kaikkein suosituin aihe. Juha herättää henkiin puupölleistä monenlaisia eläimiä ja ilmeikkäitä ihmishahmoja eri kulttuureista.

– Aivan ensimmäinen työ oli hanhi ja sitten syntyi karhu moottorisahalla veistämällä vuonna 1998 ja tästä se kaikki oikeastaan lähti. Olin ollut työttömänä ja emäntä osti mulle käytetyn moottorisahan ja sanoi, että nyt rupeat jotakin tekemään.

– Piti ruveta savusaunaa tekemään, mutta ensimmäisestä pöllistä tuli se hanhi ja veistäminen vei sitten aivan täysin mukanaan. Siitä on tullut oikeastaan elämäntapa. Ei oikeastaan ole väliä, mitä veistän, kun vaan saa sahata. Olen nyt 19 vuotta ollut hurahtaneena tähän moottorisahaan, kertoo Käkelä.

Valtaosa Käkelän veistoksista on maailmalla, mutta Ylöjärven Takamaalla 1910 rakennetun torpan perinteikästä pihapiiriä katselee koko joukko kotkia, pöllöjä, kirahvi, kurki, possu, kilpikonna, huuhkaja lohi kynsissään, koiria, pääkalloja, karhuja, hevosia, Tiki-veistoksia sekä erityisesti viime vuosina syntyneitä intiaanihahmoja.

Perinnepihaan syntyy näyttelytila

Torpan pihapiirissä on kaikkiaan kymmenkunta rakennusta. Pihassa tepastelee kanoja. Puiden, ruusujen ja kärhöjen siimeksessä on pirtin lisäksi mm. vanha navetta, sauna, aittoja, riihi ja jopa museokirkko. Juha on yhdessä torpan emännän Kirsti Kivimäen kanssa sommitellut vanhasta tavarasta entiseen latoon kirkon. Alttaritauluna on Juhan öljyvärimaalaus ja saarnastuolina vanha sahtikuurna.

Omaa yritystään Kirstinkamaria pyörittävän Kirstin ideana on mm. tarjota torpan pihapiiristä juhlatiloja palveluineen erilaisiin tilaisuuksiin. Häitä varten Kirsti on sisustanut piharakennuksiin esimerkiksi naima-aitan ja prinsessankammarin. Torppa toimii Kirstin työtilana, sisällä valmistuvat mm. runokortit, tekstiilit ja tuunatut asut valokuviin.

Juha suunnittelee remontoivansa pihapiiriin myös pysyvät näyttelytilat puuveistoksille. Varsinaisen veistotyön hän tekee lähistöllä olevan kotinsa työtiloissa niin ikään Takamaalla.

Teksasilainen perhe kelluu lautalla

Juha Rikhard Käkelän teoksia on ollut tasaiseen tahtiin mukana näyttelyissä jo kymmenkunta vuotta. Akaan Nahkialanjärven puistossa ympäristötaidenäyttely Näkymässä on esillä elokuun loppuun saakka Käkelän veistämä Teksasilainen perhe, joka kelluu lautalla rantavedessä.

– Tein sen ukon ensin tuossa talvella ja täytyihän sille tehdä emäntä. Taltalla sitten veistelin heille myös pojan. Olen ajatellut jatkaa eri kansojen tekemistä, siitä voi tulla hyvä rivistö tuohon aitan seinälle.

Teksasilainen perhe lautalla Akaan Näkymässä. Kuva Minna Haveri.

Käkelä tunnetaan moottorisahaveistäjänä pitkän uran ja myös kilpailumenestyksensä takia. Pilkingtonin lasitehtaalla töissä käyvä Käkelä omistaa moottorisahaveistämiselle vapaa-aikansa. Hän myös opettaa veistämistä erilaisilla kursseilla.

– Olin veistänyt viitisen vuotta, ennen kuin teoksista tuli sellaisia, että kehtasin antaa vaikka äitelle lahjaksi. Sitten osallistuin kilpailuihin Iisalmessa ja heti ensimmäisellä kerralla sain pikasahauksesta hopeaa, joten se innosti jatkamaan.

– Yksi SM-mestaruus on viime vuodelta ja hopeasijoja useita, en edes muista montako. Pikasahauksessa olen jokusen kisan voittanut ja kakkos- sekä kolmossijoituksia on tullut useampia. Jääveistossakin on tullut kertaalleen SM-kultaa ja -hopeaa.

Juha Rikhard Käkelä osallistuu säännöllisesti myös Ilomantsin Karhufestivaaliin ja suuntaa sinne myös tänä kesänä. Käkelä sanookin, että Karhufestivaali on oikeastaan vuoden kohokohta. Maaseudun Sivistysliiton ja Ilomantsin kunnan järjestämän tapahtuman teemana on tänä vuonna Metsän kansaa. Karhufestivaali veistokilpailuineen järjestetään Ilomantsissa 24.–26.8.2017.

Juha Rikhard Käkelän kotisivut.

© Minna Haveri, 2017 /msl.fi created with Wix.com