BETONINEN KARHUPERHE

"Siinä oli sellanen kivi, josta mulle tuli aina mieleen karhun takamus", kertoo onnellisia eläkepäiviä Vilppulan suunnalla viettävä, itseään vapaaksi taiteilijaksi naurahtaen luonnehtiva Pirjo Turpeinen.

Vuonna 1997 mielikuva sai muuttua käsin kosketeltavaksi, kun kesäpaikan pihamaalla sijainneen kiven ympärille muodostui Turpeisen Asko-miehen avustamana vaikuttavan kokoinen ja mittasuhteiltaan häkellyttävän aidonoloinen karhu yhdeksästäsadasta kilosta betonia.

– Ne on mulla täällä päässä, kertoo Turpeinen taidosta hallita mittakaavoja ja yksityiskohtia haastavan materiaalin parissa.

Nurmikolla lekotteleva isäkarhu sai nimekseen Örmy. Örmyn seuraksi ovat myöhemmin syntyneet pentu nimeltä Jylppy ja viimeisimpänä äitikarhu Äippä.

– Nyt se äitikarhukin on palannut kotiin, kun sain tämän Äipän valmiiksi, kertoo Turpeinen.

– Kyllä näissä se kotiseutukin näkyy, kun puolenkilometrin säteellä tästä on havaittu karhuja. Liikumme paljon luonnossa, karhua emme ole nähneet, mutta luulempa, että karhu on nähnyt meidät, kertoo Turpeisin mies Asko.

Karhu ITE-taiteessa toistuvana teemana onkin palautettavissa syvään suomalaiseen luontosuhteeseen. Sympaattinen ja ihmismäinen metsän kuningas Otso on jo muinaisista ajoista alkaen kirvoittanut taiteen tekijöiden mieliä.

Karhuperheen lisäksi Turpeinen on tehnyt monipuolisesti taidetta ja käsitöitä läpi elämän: betonipatsaita, keramiikkaa, huovutusta, puuveistoksia ja monentyyppisiä kangastöitä. Tuttavat ja sukulaiset ovat saaneet lahjoiksi käsitöitä ja betonisia tonttuja, joita vapaan taiteilijan käsissä on syntynyt satoja. Jokainen teos on nimetty lempinimenomaisella tavalla, joka kertoo jotakin patsaan luonteesta – sammakko on Ammasko ja Mikko-tonttu on Mikodemus. Turpeisen kädentaidot ja satumainen nimeäminen herättävät teokset katsojan mielessä eloon.

© Minna Haveri, 2017 /msl.fi created with Wix.com