HYVÄNTAHTOISET KIRKONPOLTTAJAT


Polttopuiden tekeminen, kasaaminen, käsitteleminen ja säilyttäminen edustavat syvää kansanviisautta, joka jakaa kokemuspohjaiset mielipiteet ja lähipiirissä kulkeneet opit rikkaaksi kirjoksi. Jokainen kirveen varteen tarttunut ja väistämättä kiitävää aikaa puusouvissa pakoillut tietää, miten asiat parhaiten hoidetaan. Jotakin poltettavalle käyttötavaralle on tehtävä. Tarkoitus on lämmittää – ei lahottaa.

Vuonna 2005 Urjalassa asuvien Pentti Kangasahon ja Mervi Rintalan mitta tuli täyteen: omilta mailta kaadetuista puista oli kertynyt liikaa klapeja. Varastorakennus täyttyi, mutta Kangasaho ja Rintala eivät verhoutuneet suruhuntuun, jota tässä tapauksessa voidaan kutsua pressuksi. Syntyi Urjalan Klapikylän ensimmäinen rakennus eli kuormalavan päälle pinottu ja tuettu, reilusti yli metrin korkuinen klapimökki, kattonaan harjamuotoon asetettu mineriittilevy, joka suojaa pilkottua lämpöarvoa liialliselta kosteudelta.

Kylä on yli kymmenen vuoden aikana uusiutunut ja kasvanut:

– Viisi tai kuusi mökkiä tästä on poltettu, toteaa Pentti.

Klapikylää tarkasteleva ulkopuolinen voikin löytää merkityksen kauniisti pinottujen rakennusten väliaikaisuudesta. Se mikä kesällä piristää pihapiiriä persoonallisella ja kauniilla estetiikalla, lämmittää ja luo tunnelmaa talvi-iltoihin.

– Rovastikin on antanut meillä luvan kirkonpolttoon, kunhan se on polttopuista kasattu, kertoo Pentti naurahtaen.

Kangasaho kertoo talvisin miettivänsä mitä seuraavana keväänä aletaan klapeista pinoamaan.

– Ne ovat aina mulle yllätyksiä, että mitä aletaan pinoamaan, toteaa Mervi Rintala, Klapikylän täysiveroinen rakennusmestari.

Kesällä 2017 pihapiirissä lepää kotoisa kirkonkylä: kirkko, pappila ja useampi asuinrakennus. Kangasahon ja Rintalan pihamaan vierellä kohoavassa koivikossa sijaitsee vielä toinen klapeista kasattu kylämaisema, vuonna 2015-2016 pinottu Ketunahon Torppa.

– Mä oon aina ollut sellainen, että mulla on ollut hirveä tarve tehdä käsillä jotain, toteaa Pentti Kangasaho, kun kysyn mikä voima ajaa ihmisen kaiken muun ylläpidettävän ohella kasaamaan hetkellisistä puupalikoista mestarillisia rakennelmia.

Klapikylän maine on kirinyt läpi Suomen. Mainetta ja kunniaa on tullut mm. Ilta-lehden ja Bazar Kustanuksen järjestämässä Suomen hienoin halkopino kisassa vuonna 2013.

Pihapiirissä sijaitsee myös Pentin isännöimä yksityinen kotiseutumuseo jossa on monenlaisia vanhoja käyttöesineitä ja runsaissa määrin kone- ja moottorihistoriaa. Täysin avoin kohde Klapikylä museoineen ei ole, vaan se on avoinna yleisölle vain kerran kesässä. Avoimista päivistä ilmoitetaan Urjalan kunnan kotisivuilla.

Lue lisää Klapikylästä:

YLE: Rovasti antoi siunauksensa: Pertunkulman kirkon saa polttaa

Iltalehti: Urjalassa sijaitsee uskomaton klapikylä

© Minna Haveri, 2017 /msl.fi created with Wix.com